perjantai, 27. heinäkuu 2012

MUUTTO

Tän vuaratuksen pitkän tavvon takia äippä avas meitille uuren lokin. Eli jos tahrotte viä lukee meitin juttuja, ne löytyy jatkossa osotteesta: mimpsu.blogspot.fi

Nährään uures osottees ja livenä ainaski täälä Tampesterin seurulla

Mahtavaa kesäjjatkoo kaikille

t: Mimpsu ja Mara (sekä kirjurinsa)

keskiviikko, 27. kesäkuu 2012

Ekat epikset :-)

Olimme Maran kanssa tiistaina ihka ekoissa epiksissämme, Tampereen Koiraurheilijoiden (TAKUT) kentällä Hervannassa. Siellä oli tarjolla putkiluokka, jota melko harvoissa epiksissä on. Mölliluokkaan me ei Martin kanssa vielä voida mennä, koska kontaktit eivät ole hallussa, joten putkiluokka on meidän juttumme

Paikalla oli paljon tuttuja ja putkiluokassa starttasivat myös Tilly ja Ukko sekä Martin Ruu-sisko.

Sisarukset kuvassa

Luokassa oli siis vain putkia ja hyppyjä, yhteensä 15 estettä aika helpossa kuviossa. Ihanneaika taisi olla 50 sekuntia ja voittajakoirakon aika oli muistaakseni 17 sekunnin pintaan Meillä meni Martin kanssa aivan yllättävän hienosti eli nollarata tehtiin ja aika oli 22,25 sekuntia Luulin, että jännittäisin tosi paljon, mutta oikeastaan mua ei jännittänyt enää yhtään rataantutustumisen jälkeen. Rata oli niin helpon oloinen. Ainoa pieni huolenaihe oli Martin lähdössä pysyminen, mutta huoli oli aivan turha. Jätin sen vielä normaalia kauemmas eka hypystä ja jätkähän tönötti siinä juuri niin kauan kuin pitikin Ja radan se veti aivan mahtavasti, myös takaaleikkauksen vikaan putkeen, jota vähän mietin etukäteen. Meillä oli siis aivan superhyvä eka kisakokemus, Martti on kyllä niin

Myös Ruu ja Marjut veti aivan loistavan nollaradan! Onnea vielä tätäkin kautta Ja luonnollisesti myös Ville Tillyn ja Ukon kanssa tekivät mahtavat suoritukset

Laitetaan tähän nyt todistusaineistona Martin rata. Video on otettu kaukaa, joten paljoa siitä ei näe, mutta jotain kuitenkin Ohjaajan juoksutyyli ainakin on perin omituinen töpötys, mutta onneksi se ei tainnut hirveästi menoa hidastaa Kiitos vielä Anna kuvaus- ja muustakin avusta radan laidalla
 

maanantai, 25. kesäkuu 2012

♥ Martti 2 vuotta ♥

Martti Mara Marttinen tänään 2 vuotta


Tässä ihan pikkuisena syksyllä 2010

Synttäreitä juhlittiin jo päivää etukäteen

Onnea myös sisarukset Ruu, Ellu, Esteri ja Mauri (kuva viime syksyn sukutapaamisesta, Ruu ei valitettavasti päässyt tuolloin mukaan).

sunnuntai, 24. kesäkuu 2012

Jussit

Vähänkö oli mahtava viikolloppu maalla  

Me käytii muummuas soutelee, meikä tiätty osaa olla venees...


mut toi nöösi - hohhoijaa... Sillä tarvii olla tommoset suajaliivikki, että se pysyy venees

Sitte me käytii ajelees semmottella Murokanavalla, jos oli iha hermeettisesti porukkaa. Meikästä on tosi hianoo ajella, ku saan aina olla repsikkana papan autos. Mut toi nöösi - se nukku lähes koko matkan siä jalkatilas eikä nauttinu yhtää maisemista Se ON aika outo Eikä se saunonukka, niinku me muut. Mut on se silti iha ookoo, omallaisensa, mut ookoo

perjantai, 22. kesäkuu 2012

Juhannusta!

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.



Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.



Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.


Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

-Tove Jansson

 

Oikein rentouttavaa Juhannusta kaikille!

t: Hanna, Mimmi ja Martti