Mä oon ihan puhki. Mä jouduin taas oleen pikkuihmisen vahtina illan ja se jos mikä on rankkaa puuhaa. Mulle lastenhoito ei oo suaraan sanottuna mikään kutsumus, mä ymmärrän paljo paremmin aikuisihmisten sialunelämää. Mut emäntä on vaan sitä miältä, että mun on pakko tottuu noihin mini-ihmisiinkin, ku niitä alkaa sen kavereilla jo lähes kaikilla olla yks tai useempi. Mä tulin taas siihen lopputulokseen, että emäntä on tyytyväine, jos mä alkumorjestuksen jälkeen kiärrän ihmiskäärön kaukaa enkä kysele sen kuulumisia ihan naamatusten. Mä koitinki taas välistä olla sille miäliksi, mutta ihan pakko oli kyllä vähä haukahtaa, ku se emännän kummityttö alko jotain huudella. Kyllä siinä piäni koira on ihmeissään. Harjotukset kai jatkuu tällä saralla. Mut sitä ennen mä kyllä lepään.