Koska tänää oli merkkitapahtuma eli liitoalkeitten vika kerta, mää saan itte olla äänessä. Toi kirjuri on ollu luvattoman laiska ja viime viikolla en päässy liitoonkaa, ku se vaan maalaa tuhras tota meirän aitaa. Vähänkö se oli HIRAS siinäKIN touhussa..

No tänää pääsin siis taas sinne huippumestaa, missä saa juasta ja repii ja välis vähä hyppii ja juasta läpee. Ja pitkästä aikaa näin Elli-äipänki, oli se Erkkiki mukana. Me käytii eka vähä kävelee ja ihan kivaa meil oli. Pari kertaa toki tartti Erkille vähä sanoo, et pitää vaan sen nenänsä siä omalla pualella.

M-täti oli tekassu meille kivan radan, jota sai mennä molempiin suuntiin. Eka versio oli: hyppy-hyppy-läpi-hyppy-hyppy-läpi-hyppy ja lopuks puami. Toka versio oli sitten tiätty hyppy-läpi-hyppy-hyppy-läpi-hyppy-hyppy ja vikana puami. Piisofkeik, siis. JOS olis ollu joku muu ohjaaja ton äippä-tolvanan sijaan. Se on NIIN hiras ja osottelee ihme merkkejä, huhhuh  Mää koitin parhaani, mut emmää voinu käsittää heti, et sen läpi:n jälkeen on viä lisää hyppyjä. Ja viä kaks! Sitte mä tajusin, ku M-täti otti mun vinkupatukan ja vingutti sitä niitten hyppyjen takana, kummää suhahrin lävestä ulos. Äippä ei osannu niin hyvin näyttää.

Puami oli mulle ihan tuttu juttu. Äippä koitti ravata siinä viäres ja sit se karju: OTA, kummää olin tulos alamäkee. Normaalisti se OTA tarkottaa, et mää himmaan ja siä puamin pääs on maassa nameja alusella. No eipä ollu ton hiturin takia! Meikä toppaa hianosti persus pystyssä haisteleen TYHJÄÄ alusta ja äippä vaan hokee OTA. No, tyhjästä on paha nyhjästä, tajus sekin, ja kaivo lopulta taskustaan herkkumaksaa. Mut VÄHÄ liika myähää. Noo, annan sille kuiteski armoo, sillä kyä se väliin osas nopsaanki tarjoilla. Ja mää sain huippukehuja.

Niin, tasotusta meikä joutuu antaan muille ton äipän hitairen jalkojen takia. Mut jospa mää sitä saisin reenattua vaikka lomalla. Ja oli miten oli, meikä on kuiteski jo ihan proo, tarttee ny vaan äipän takia sit jatkaa näitä harjotuksia. Kuulemma saaraan jatkossaki reenata maanantaisi. Mahtavaa