Siis emännän kompurointia  Martti kotiutui mummolasta niin, että lähdimme lähestulkoon samoista ovista Mouhijärvelle treeneihin. Jätkä olikin treeneissä aluksi hieman "hitaalla", ihan ymmärrettävää, kun ei oikein ehtinyt emäntääkään moikata kunnolla ennen kuin taas mentiin

Tällä kertaa meillä oli työn alla seuraavanlainen 12 esteen rata. Pahoittelut kuvan laadusta, en muistanut ottaa oikeaa ratapiirrosta treeneistä mukaan...

Eka treeni meni aika lailla pelleilyksi mun mokailuni takia. 4-hypylle piti koira kierrättää putkelta katsoen vasemman siivekkeen takaa. Tähän oli periaatteessa kaksi ohjausvaihtoehtoa: ihan peruspyöritys vasemmalla kädellä tai sitten niistopersjättö (tällä on joku toinenkin hieno nimi...). Minä tein vain tuon pyörähdyksen, koska ei oltu vielä treenattu tuota toista. Jotkut saivat senkin meneen kerrasta oikein, mutta meikäläisen koordinaatiolla - nou vei

Haastetta toi myös vienti 8-putkelle, koska koira on siinä ohjaajan vasemmalla puolella ja se pitää kuitenkin lähettää oikealla kädellä putkeen. Martille tämä oli tosi vaikeaa ja vasta ihan lopputreeneistä sain sen ohjattua sinne oikein. Ja vielä haastetta emännän koordinaatiolle aiheutti tiukka valssaus 9-hypyltä 10-hypylle, mutta vika radalla sekin meni sitten jo sulavasti  Sulavasti sen sijaan ei mennyt muuten täydellisen ratasuorituksen päätös, kun jotenkin onnistuin palkkapalloa taskusta kaivaessani vika hypyn jälkeen survaisemaan lenkkarilla Martin varpaille  Jätkä kiljaisi niin, että koutsikin jo luuli sen varpaiden murtuneen   No, onneksi mitään pahempaa ei näyttänyt sattuneen, mutta jätkä oli kyllä hetken epäileväinen, että saikos tällä pallolla nyt leikkiä vai mikä on homman nimi. Mun koordinaatiokyky on kyllä ai-van surkea

Ratojen välissä treenasimme yksittäisinä puomin alastuloa, keinua ja rengasta. Tuo alastulokontakti ei nyt oikein sujunut, vaikka teimme ihan kuin ennenkin: remmissä, namikippo reilun metrin päässä alastulolta ja "ota"-käskyllä nokkaisu-naksu-nami, muutama toisto ja sitten "ota"-nokkaisu-vapautus (jes-käsky) ja namikipolle eteneminen. Ehkä oli liikaa häiriötä, en tiedä. Keinulla teimme keinuttelua niin, että koira seisoo keinulla, syötän sitä koko ajan ja pudotan keinua eri korkeuksilta alas. Martti seisoi tosi joustavasti eikä tasapaino horjunut olleenkaan  Rengas meni remmissä varmasti myöskin.

Vielä sen verran (jos joku vielä jaksaa lukea...), että on ollut jännä havaita, miten eri lailla agilityä opetetaan eri paikoissa. Procaniksella eteneminen on munkin  mielestä joskus tuskastuttavan hidasta. Monesti tekisi mieli jo kokeilla esim. koko puomia tai A:ta eikä vain alastulokontakteja. Samoin keppien hinkkaaminen remmissä on joskus tympeää. Muistelen vain Mimmin alkeiskurssia, jolla esteet mentiin heti kokonaan ja montakin uutta estettä kerralla. Procaniksella keskitytään ohjauskuvioihin ja yksittäisiä esteitä treenaillaan siinä sivussa hyvin hallitusti ja järjestelmällisesti. Uskon kuitenkin, että tämä hallittu eteneminen sopii meille ja sillä on vankat perusteensa. Näin ei tarvitse tehdä mitään virheiden poisoppimista, kun kaikki esteet suoritetaan alusta alkaen vain onnistuneesti

Ens vkolla ei sitten treeniä olekaan, vaan menen Procanikselle kuunteluoppilaaksi vuoden 2011 maailmanmestari Nicola Giraudin valmennukseen. Hän on voittanut maailmanmestaruuden parsonilla ja ilmeisesti koutsattavina on parsoneitakin, joten mielenkiinnolla odotan, mitä koulutuksesta saa irti!