Nonni, se on täälä taas. Eli housunpitopakko. Mut onneks vaan kotona, mummulas mun ei tartte pitää koskaan housuja. Hyvä niin, sillä mää VIHAAN vaatteita. Mää en pääse Eetunkaa kans enää tänä vuanna lenkille, ku se on kai ihan sekasi, ku mulla on housut. Kai sitä nolottaa sellaset. Enkä mää paljo jaksa kulkee, mua väsyttää tää aika niin kovin.

Joulu lähestyy uhkaavasti ja mää en oo ihan varma oonko ollu tarpeeks kiltti tonttujen miälestä. Äippä kyä sanoo, et oon ollu tosi kiltti ja saan kyä varmasti lahjoja. Sitä mää orotan. Jos sais vaikka taas uuren pallon tai jotain vinkuvaa tai sualistettavaa.

Mää huamasin, et mää olin taas päässy lehteen, tällä kertaa vähemmän erustavas kuvas:

Kuva: Lars-Erik Jansson

Kuva otettiin siä näytelmäs, jos mää pärjäsin loistavasti, vaikka kuva on vähemmän mairitteleva. Vika ei ollu kuvaajan, vaan äipän, joka kuristi mua näytelmähihnalla ja esitteli jotain surkeita nameja väärällä korkeurella. Että tän häpeen mää jourun sit sen takia kestään. Kyä mää siä livenä osasin seistä paljo ryhdikkäämmi.

Meillä on ollu vähä tylsää viime ajat, sen takia en oo kirjuuttanu mitään tänne plokiinkaa. Oon ollu paljo mummolas ja vähän kotona. Sillon, kummää oon ollu kotona, on äippä naksunu enempi tai vähempi. Kummää täppään tassulla sellasta punasta lätkää, saan naksun ja namia. Ja kummää kosken kuanolla pallokeppii, mää saan naksun ja namia. Ja kummää kosken äipän kämmentä nenällä, mää saan naksun ja namia. Oikeestaan musta tuntuu, et mää saan nykysin kaikesta naksun ja namia! Tai melkein kaikesta. Eka pitää pähkiä, mitähän se äippä sillä kertaa tahtoo. Pitää nääs löytää niinku yhteinen sävel vaimikäseoli.