Taas varastan Mimmin plokitilaa...

Tänään siis 4. kerta agialkeita, tällä kertaa jälleen Marjutin ohjauksessa. Ensin oli vuorossa hyppy-putki-hyppy -sarja. Mimmi oli taas aluksi kuin nukkuneen rukous, mutta innostui tapansa mukaan homman edetessä. Aluksi olin liikaa sen edellä ja Mimmi ei mennyt putken jälkeen hypylle. Mutta kun jäin Marjutin neuvosta putken jälkeen odottamaan Mimmiä kyytiin, niin hyppykin meni mallikkaasti. Harjoiteltiin myös sitä, etten palkkaakaan heti hypyn jälkeen, vaan vaihdan suuntaa takaisin putkelle ja palkkaan vasta siinä. Hyvin Mimmi tuli perässä

Sitten otettiin eka kertaa tällä kurssilla kepit esille. Marjut opasti kaksi eri tapaa opettaa ne koiralle: kädellä etuperin ohjaten ja verkoilla. Mimmin siskontyttö Lulu on oppinut ihan pro-kepittelijäksi nimenomaan verkkomenetelmällä. Me koitettiin ensin perinteisesti, kuten ollaan aikoinaankin ekalla alkeiskurssilla opeteltu. Oli vähän hankalaa meikäläiselle tuo namikäden liikuttelu... Meni Mimmi ihan kivastikin, mutta vaatihan se sen namin houkuttelun.

Sulon ohjaaja halusi opettaa kepit verkoilla ja sen jälkeen kaikki halukkaat sai vielä myös kokeilla. Mimmi tuli muutaman kerran verkoista yli kesken kaiken, mutta taisi se lopulta mennä ihan kaikki 12 kpl keppejä pujotellenkin. Täytyy nyt päättää, alanko opettaa niitä keppejä uudestaan tuolla menetelmällä. Voisi olla kyllä hyvä Mimmille, sillä se hermostuu kepeillä mun ohjaukseeni helposti. Jos se saisi mennä tuollain "omaa menoaan", niin tuokin turhautuminen vältettäisiin. Eikä mun tarttisi miettiä noita käsiä... Vaatisi vaan sen, että kotonakin olisi ne verkot, jotta voisi treenata. No, ei kai se olisi mahdoton tehtävä...

Viimeiseksi muisteltiin puomin saloja. Mimmi sai mennä jo irti, kun se tuntui aika varmalta pysähtyjältä kontaktille "OTA"-käskyllä. Ja hyvin meni irtikin ja pysähtyi kontaktille! 

Saatiin vähän Riitta-kasvattajalta noottia jenkkakahvoista... Niiden sulattelu tuskin onnistuu lauantain Hämeenlinnaa varten, mutta josko sitten elokuuksi Honkajoelle  Ja eihän sitä koskaan tiedä, jos se itäisen maan tuomari tykkäisikin tuollaisista terveen näköisistä parsonneideistä luuviulujen sijaan